God Jul Sibbo 26 Tillsammans

Yhdessä levitämme valoa ja toivoa!

Auta meitä tekemään joulusta hieman valoisampi Sipoon lapsille ja perheille.

Joka joulu lähistöllämme on perheitä, joille joulu merkitsee enemmän huolta kuin odotusta. Kun rahat eivät riitä, monet meille itsestäänselvät asiat – jouluruoka, lasten joululahja tai muut pienet jouluun kuuluvat asiat – voivat tuntua kaukaisilta.

Siksi haluamme yhdessä levittää valoa ja toivoa.

Joulukeräyksellämme haluamme auttaa täällä Sipoossa olevia vähävaraisia lapsia ja perheitä. Kerätyillä varoilla voimme tarjota konkreettista tukea joulun alla ja auttaa yhä useampaa kokemaan iloa, yhteisöllisyyttä ja välittämistä.

Voit osallistua

Lahjan ei tarvitse olla suuri, jotta sillä olisi merkitystä. Kun moni antaa vähän, voimme yhdessä saada aikaan paljon.

Anna lahja joulukeräykseen ja auta meitä levittämään valoa ja toivoa Sipoossa.

Lahjasi muuttuu konkreettiseksi avuksi